Keskikesän ilta. Aikaa ei voi aavistaa. Valoa riittää yön jokaiselle tunnille. Metsän keskellä järven rannalla kauan sitten rakennettu iso sauna, nuotiopaikka ja läsnäolo. Hiljaisuus ja keskustelut vaihtavat paikkaa. Istumme portailla ja teemme itsellemme seppeleet, jokainen oman sielunmaisemansa heijastamana. Järvenpinta heijasti sileänä kuin peili, ja kutsui luokseen yksi toisen perään. Kunnes jokainen oli paikallaan. Ja vain käen kukkuminen kuului kaukaa. Ja saunasiskojen onni.

Midsummer evening. Time blurs. There’s enough light for every hour of the night. Deep in the forest by a lake, an old sauna and firepit welcome us. Silence and stories trade places. We sit on the steps weaving crowns, each one shaped by her own soulscape. The lake mirrors stillness, drawing each of us in. Until all are present. And only the cuckoo calls from afar. The quiet joy of sauna sisters.

© Laura Elo Photography

An August evening fades, mist softens the landscape. Friendship, laughter and play float across the yard like in a fairytale. The mood is like an old film – a gathering of fairies in the deepening night.

**

Elokuun ilta hämyää, sumu pehmentää maiseman. Ystävyys, nauru ja leikki kantautuvat pihan yli kuin sadusta. Tunnelma on kuin vanhassa elokuvassa – keijukaisten juhlaa pimenevässä illassa.

© Laura Elo Photography

Tammikuinen pakkasaamu, –20 astetta. Jää ja lumi heijastavat valoa kuin peili. He uivat — nauraen, hengittäen syvään. Vesi on jäätävää, mutta rauhallinen mieli ja harjoiteltu rytmi tekevät sen mahdolliseksi. Siinä he ovat — läsnä, rakentamassa rauhaa omaan elämäänsä. Sielut, joissa elää suomalaisen sisun hiljainen voima.

**

January. A freezing morning, –20°C. Ice and snow reflect the light like a mirror. They swim — laughing, breathing deeply.. The water is freezing, but calm minds and practiced rituals make it possible. And there they are — fully present, building peace in their own lives. Souls carrying the quiet strength of Finnish sisu.

© Laura Elo Photography

Nousin varhain kohtaamaan kaupungin heräävän. Vanhakaupunki kuiskii tarinoita, ja valo heijastuu kivistä kuin lupaus. Tänään voi tapahtua mitä vaan. Kaikki on vielä alussa. Tänään kaikki on mahdollista.

I woke early to catch the city in its first breath. Valletta’s old streets whisper stories as morning light dances on the stone. Today, anything can still happen.

© Laura Elo Photography

New York, lumisade ja tuuli. Kuljen Williamsburgin sillan juurella, ja maailma on muuttunut hiljaiseksi, valkoiseksi verkoksi. Hiutaleet peittävät kaiken, kadut, autot ja äänet. Kieppuva lumi rauhoittaa. Kahlaan hangessa etsien yksityiskohtaa, joka jäisi minuun – vielä silloinkin, kun lumi on sulanut ja hetki on vaihtunut muistoihin.

New York. Snow and wind. I walk beneath the Williamsburg Bridge, and the world has turned into a quiet, white web. Flakes cover everything – streets, cars, even sound. Swirling snow calms the city. I wade through the drifts, searching for a detail that will stay with me – even after the snow has melted and the moment turned into memory.

© Laura Elo Photography

Aurinko on laskemassa. Pieni poikani ystävänsä kanssa ihaili värikkäitä laivoja ja "kalasti" innoissaan narulla, johon he kiinnittivät leivänpaloja. Suuntasin katseeni toiselle puolelle. Nuoripariskunta istui muurilla kuin kuplassa. He eivät kuulleet eivätkä nähneet muita. Mikään mikä oli mennyttä tai tulevaa, ei sillä hetkellä heihin vaikuttanut. Vain se hetki – ja he kaksi.

The sun was setting. My young son and his friend were excitedly "fishing" with a string and bits of bread. On the other side, I noticed a young couple sitting on a stone wall, lost in their own world. They didn’t hear or see anyone else. Nothing past or future touched them – only that moment, and the two of them.

© Laura Elo Photography

Ensimmäinen sade kolmeen kuukauteen toi mukanaan uuden alun. Olimme safarilla muinaisilla mailla, joissa sarvikuonot, leijonat ja sadat lintulajit ovat vaeltaneet vuosituhansien ajan. Mukana oli pieni poika, joka oli syntyessään saanut nimekseen Sateentekijä. Maa ja taivas hehkuivat kiitollisuutta. Puiden oksat kurottautuivat kuin hellät kädet. Mielessäni soi laulu: "Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä osaatkaan pelätä."

The first rain in three months brought a sense of renewal. We were on safari through ancient lands where rhinos, lions, and hundreds of bird species had roamed for thousands of years. With us was a young boy named Rainmaker. Earth and sky shimmered with gratitude. The trees reached out like gentle, sheltering hands. In my mind, a quiet song played: “I will keep you safe from all that you fear.”

© Laura Elo Photography

Varhainen aamu. Värivalot ja kristallikruunut vielä roikkuvat kaduilla. Kukkien kosteus, ilmassa keveys. Kukaan ei ole hereillä, mutta kaikki on jo olemassa.

**
An early morning. Party lights and chandeliers still hang above the empty street. Flowers are wet, the air light. No one is awake, buteverything already is.

© Laura Elo Photography

Kuuma, hehkuvien värien täyttämä kuja. Tuntui kuin olisin astunut kahden ajan väliin – tähän hetkeen ja johonkin ikuisempaan. Portti, josta kuljetaan kevyesti – yhdessä.

A hot alley pulsing with faded, glowing colors. I felt I’d stepped between two times – this moment and something eternal. A gateway to what’s next, walked through lightly – together.

© Laura Elo Photography

Samat aallot – kolme hetkeä. Yksi ratsastaa aallon harjalla – täydellisessäkaarteessa, pisaraketju jäljessään kuin hetkeksi ilmassa pysähtynyt rytmi. Toinen saa rannan aallot kasvoilleen, iloisena ja yllättyneenä. Kolmas ui tyynessä vedessä, rauhassa kaiken liikkeen keskellä. Elämän virrassa me kaikki kohtaamme aallot eri tavalla. Se, mikä toiselle on voimaa ja jännitettä, voi toiselle olla leikki – tai täydellinen hiljaisuus.

**
Same waves – three moments. One rides the crest in a perfect arc, droplets trailing behind like a suspended rhythm. Another greets the waves on the shore, joyful and surprised. A third swims in calm waters, peaceful amid the motion. In life’s current, we meet the waves differently – what is tension to one, may beplay or stillness to another.

© Laura Elo Photography

Katson portaikkoon, ja tunnen historian hengityksen. La Guaridan portaat ovat ikkuna aikaan, jolloin elämä Havannassa oli väriloistoa, rytmiä ja tarinoita.

Ehkäpä portailla istui joskus muusikko, joka sävelsi salsan rytmejä mielessään, tai runoilija, joka katseli alas Havanan katujen vilinään ja kirjoitti hiljaa unelmoiden muistikirjaansa. Portaat ovat nähneet naurua, kyyneliä ja unohtumattomia kohtaamisia. Niiden ympärillä kaikuvat menneiden vuosikymmenien äänet.

When you stand on these steps, you feel the breath of history. The steps of La Guarida are a window into a time when life in Havana was full of color, rhythm, and stories.

La Guarida’s story begins in the heart of Havana, where a crumbling 19th-century mansion holds an enchanting secret. Behind its ornate doors lies a staircase—a work of art—that leads to a world of faded splendor and rich history. This staircase has witnessed countless moments, from the footsteps of filmmakers during the shooting of Strawberry and Chocolate to the elegant ascent of celebrities like Beyoncé and President Obama.

© Laura Elo Photography

Kaksi porrasta johtaa koristeellisen vanhan oven eteen. Oven yläpuolella – juuri ja juuri näkyen – kaartuu kaksi enkeliä, jotka tuntuvat vartioivan sisäänkäyntiä – kuin kulkien turvanamme, vaikka emme niitä näe.

**
Two steps lead to an ornate old door. Just above it, two angels arc in quiet watch – barely visible, but present. A reminder that we are not always walking alone.

Havannan pastellisävyiset seinät haalistuvat auringon alla. Koristeellisten rakennusten ikkunoista kurkistetaan kadulle – vilinää katsellen, toisia aavistellen, tarinoita hengittäen. Pyöräilijä pysähtyy, katse kohtaa sisätilan hämärän hetken. Keskustelut vaihtuvat, kasvot vaihtuvat, mutta elämän virta jatkaa kulkuaan.

Jokainen katse, jokainen pysähdys, on ainutlaatuinen – hetki, jota ei enää koskaan ole.

The pastel facades of Havana fade gently in the sun. From behind ornate windows, people peer out — watching the street life unfold, breathing in passing stories. A cyclist pauses, his gaze meeting a shadowed moment inside.

Voices shift, faces change, yet the current of life flows on. Each glance, each pause, is utterly unique — a moment that will never come again.

© Laura Elo Photography

Ikuiset ruusut kivipylväissä. Vanhat rakennukset ja nainen, joka ehkä joskus oli ollut itsekin kuin kukka. Nyt hän nousee kevyin askelin vaaleanpunaisen auton kyytiin – uuteen seikkailuun.

Eternal roses in stone columns. Old buildings, and a woman who may once have bloomed like a flower herself. Now, she steps lightly into a pink car – into a new adventure.

© Laura Elo Photography

Vanhan kaupungin katu täynnä rytmiä, liikettä ja elämää. Pienen punatukkaisen pojan katse isänsä olkapäiltä. Mitä hän näkeekään sieltä käsin? Ehkä kaiken aivan uudella tavalla.

A street in old Havana, pulsing with rhythm and life. A red-haired boy perched on his father’s shoulders – what does he see from up there? Maybe the world, in a completely new way.

© Laura Elo Photography

Pieni koira istui auringossa portaalla, päättäväisenä ja rauhallisena – kuin tarinan vartija. Sen takana avonaisesta ovesta heijastuu sisätilojen värikäs maailma: koristeelliset laatat, ristiin asetetut jalat ja himmeä mustavalkokuva naisesta, kuin vanhan elokuvan sankaritar. Ehkä juuri tämä koira on koko talon sielu.

**
A small dog sits in the sunlight on an open doorstep, gaze steady – like a keeper of stories. Behind it, the open door reveals a colorful interior: patterned tiles, crossed legs, and a faint black-and-white photo of a woman who looks like an old film heroine. Perhaps the dog is the true mistress of the house.

© Laura Elo Photography

Kaksi ihmistä kulkee toistensa ohi – kuin samasta tarinasta, eri riveillä. Mitä jos he olisivat pysähtyneet, katsoneet toisiaan? Mitä jos jokin heissä olisi tunnistanut toisen? Jos hetki olisi ollut rohkeampi kuin arki. Ehkä silloin olisi alkanut tarina, jota ei nyt koskaan kerrota.

**
Two people pass one another – as if from the same story, but on different lines. What if they had paused, looked up, seen each other? What if something in one had recognized something in the other? If the moment had been braver than routine. Maybe then, a story would have begun – one we’ll now never hear.

© Laura Elo Photography

Ilta kietoo kaupungin hiljaisuuteensa. Meatpacking Districtin hämärässä vanha myymälätila on täynnä karismaattisia ja kauniita, keskittyneitä ihmisiä. Jännitän ottaa kameran esille, mutta muistoni rohkaisevat – ja uskallan. Tunnistan tilanteen: casting, odotus johonkin näytökseen tai elokuvaan. He seisovat yhdessä, jokainen omissa ajatuksissaan, irrallaan – ja silti kuin osa samaa tarinaa. Yhteys syntyy jaetuissa hetkissä, yksin mutta yhdessä.

Evening wraps the city in quiet. In the dimness of the Meatpacking District, an old storefront fills with charismatic, beautiful young faces. I hesitate to lift my camera, yet memories give me courage. I recognize the moment – a casting, waiting for a show or a film. They stand together, each lost in thought, apart – yet woven into the same story. A connection arises in the shared stillness, alone yet together.

© Laura Elo Photography

Hetken ajan tuo valtava rakennelma mahtui pienen puun oksakehysten sisään – kuin neulansilmään. Lumisade piirtää siltaa näkyväksi. Näky muuttuu kevyeksi, melkein saduksi.

**
For a brief moment, that massive structure fit inside the branches of a bare tree – like through the eye of a needle. Snow etched the bridge into view. The scene turned soft, almost into a dream.

© Laura Elo Photography

Ruosteinen tukipilari valtavan tehdasrakennuksen kyljessä pysäytti minut. Kyykistyin. Linjat, värit ja muotokieli kohtasivat tavalla, joka sai minut hengittämään syvään. Täydellisyyttä rosoisuudessa. Kaukaa katsottuna kuva on seesteinen, mutta läheltä löytyy kerroksia, rohkeutta ja yllätyksiä – niin kuin ihmisissäkin.

**
A rusted support beam by a factory wall stopped me in my tracks. I crouched down. The lines, colors, and shapes met in a way that made me breathe deeper. Perfection in imperfection. From afar, the image looks calm – but up close, it's layered, bold, and surprising. Just like most of us.

© Laura Elo Photography

Pyöreät rantakivet hymyilevät vaaleanpunaisen taivaan heijastamalle merelle. Pohjoisen hiljainen kiitos menneestä vuodesta – valo, joka kantaa unissamme kohti uutta.

Rounded beach stones smile at the sea reflecting a pink sky. A quiet northern thank you for the year gone by – a light that carries us through winter’s sleep toward new color.

© Laura Elo Photography

Elämä pysähtyi hetkeksi keskelle sademetsää. Olin kaukana kotoa, yksin suurten tunteiden kanssa. Ystävän sanat kaikuivat mielessäni: "Uskalla olla onnellinen." Kodin katolta näin valkoisen majakan kaukana taivaanrannassa. Se seisoi vielä – myrskyistä huolimatta.

**
Life paused in the rainforest. I was far from home, wrapped in sorrow and questions. My friend’s words echoed: "Dare to be happy." From the rooftop of a stranger’s house, I saw the lighthouse on the horizon. Still standing. Even after all the storms.

© Laura Elo Photography

Vastakkain vanhat peilikuvioidut puuovet. Mutta nainen ei avaa kumpaakaan – vaan pienen oven, joka on leikattu toisen sisään kuin salakäytäväksi. Iso ovi tähän aikaan, pieni ovi aikaan toiseen. "Onko kukaan kotona?" – kysymys, joka kaikuu menneisyydestä.

Two old wooden doors, decorated with mirrored panels, stand face to face. But the woman doesn’t open either – instead, she enters through a small doorway carved inside a bigger one. One for this time, the other for another. “Is anybody home?” – a question echoing from another age.

On varhainen aamu Havannassa. Rakastan näitä hetkiä – paikallisten arjen hiljaisia rytmejä. Katson, kun nuo kaksi kohtaavat. Tuleeko suudelma poskelle vai huulille? Vain muutama sentti määrittää, mihin suuntaan tarina jatkuu.

**
It's an early morning in Havana. I love these quiet rhythms of local life. I watch as two people meet. Will the kiss land on the cheek or the lips? A few centimeters decide the direction of their story.

© Laura Elo Photography

Pölyn ja sirpaleiden keskellä hän istuu – punaisissa vaatteissaan kuin odottamassa, että joku näkee hänet. Katseemme kohtaavat. Molemmat elämme tätä hetkeä – valmiina kaikkeen.

**
Amidst the dust and rubble, he sits – in red, as if waiting to be seen. Our eyes meet. Both of us living this moment – ready for whatever may come.

© Laura Elo Photography

Persikanvärisen rakennuksen pinta on haalistunut, ovi roikkuu vinossa ja sen yläpuolella oleva aukko on peitetty vanhoilla, eri paikasta tuoduilla laudoilla. Elämä on testannut tuota taloa – aivan kuten se testaa meitä ihmisiäkin. Joskus tuntuu, että sielu ja keho ovat täynnä vääriä osia, huteria kohtia ja ohuita laastareita. Silti me korjaamme, maalaamme, paikkaamme ja kannattelemme. Ajan myötä kaikki löytää jälleen muotonsa – kunhan vain pidämme itsestämme huolta.

**
The peach-colored building has faded; its door hangs askew, and above it, an opening is patched with old wooden boards brought from somewhere else. Life has tested this house – just as it tests us. At times, it feels as though the soul and body are filled with misplaced parts, fragile seams, and thin patches. Yet still, we repair, paint, mend, and carry on. In time, everything finds its shape again – as long as we take care of ourselves.

© Laura Elo Photography

Ylhäältä katsottuna rantaviiva muuttuu taideteokseksi. Aallot ovat uurastaneet hiekkaan kiemurtelevia kuvioita – kuin kirjoitusta, jota meri ei koskaan toista samalla tavalla. Luonto on itse taiteilija. Liike, jälki ja rytmi – jokainen uniikki, jokainen katoava.

**
From above, the shoreline becomes art. The waves have carved winding patterns into the sand – like writing the sea never repeats the same way. Nature is the artist. Movement, trace, rhythm – each unique, each ephemeral.

© Laura Elo Photography

Tummat pilvet kertovat tulevasta sateesta, ravinnosta metsän eläimille. Oranssi maa ja tummat varjot luovat kontrastin, joka vetää puoleensa. Metsä kuiskaa – se kutsuu kulkemaan, astumaan sisään. Siellä sielu lepää ja seikkailut elävät.

Dark clouds promise rain for the creatures of the forest. The orange soil and deep shadows draw you in. The forest whispers – calling you to enter. There, the soul rests and adventure breathes

Vanha rouva lukee, seinällä hänen vierellään hiljainen seuralainen. He eivät näe toisiaan – mutta me näemme heidät yhdessä. Sisällä ja ulkona, silti samassa maailmassa. Kuvitellussa.

An old lady reads. On the wall beside her, a silent companion. They don’t see each other – but we see them together. Inside and outside, yet in the same imagined world.

© Laura Elo Photography

Kipusin kohtaan, mihin valo osui kuin spottivalo. Yksi leikkivistä lapsista pysähtyi siihen sattumalta, etsien kavereitaan. Hän ei tiennyt, että juuri siinä hetkessä hän loisti. Mietin, kuinka usein niin käy elämässä. Muut näkevät valokehän ympärilläsi – voi kun sinäkin näkisit.

I climbed to a spot where light hit the forest floor like a spotlight. One of the children stopped right in it, searching for friends, unaware of how he glowed. I thought how often life is like that – others see your light before you do.